perjantai 3. marraskuuta 2017

8. Ilopukkeja ja auringonpaistetta


Eilen torstaina oli vakituinen vuokrauspäivä Vikkanilla ja meidän piti alunperin Eevan kanssa mennä kentällä koulujuttuja. Kenttä oli kuitenkin aivan kivikova ja jäinen joten se suunnitelma hautautui heti. Hevosilla ei vielä ole hokkikenkiä, kun lumen pitäisi viikonloppuna sulaa pois joten maastoonkin lähtö oli otettu pois vaihtoehdoista. Ilman hokkeja emme uskaltaneet lähteä luistelemaan teille, kun hevoset luistelivat jo matkalla pihatosta talliin.




Hetki pähkäiltiin Eevan kanssa, että no mitäs nyt tehdään kun ei kentällä pystytä menemään eikä maastoonkaan uskalla lähteä hengellä leikkimään. Päätettiin kysyä tallin omistajalta, että olisiko jokin pelto käytössä. Saimme käyttää tallin peltoa, jossa hevoset olivat kesällä olleet laitumella joten meillä oli taas suunnitelma!

Lähdettiin hakemaan hevosia tarhasta, joka oli aivan hirveässä kunnossa. Vikkan tuli kiltisti vastaan ja lähdin viemään tammaa jo talliin, kun Eeva vielä metsästi Vernaa. Kaikki muut hevoset olivat pihaton perällä joten periaatteessa Vikkan joutui nyt tulemaan "yksin" talliin, joka ei tietenkään blondihevoselle sopinut vaan se iski jarrut kiinni pihaton ovella. Siinä yritin maiskutella ja houkutella Vikkania liikkumaan, mutta sitten joku hevonen hirnahti ja Vikkan heitti ympäri. Minä tyhmänä olin ottanut hiukan rikkinäisen riimunnarun, joka ei tietenkään kestänyt painoani jolla yritin pitää Vikkanin hallinnassa vaan naksahti poikki jolloin suomenhevonen juoksi iloisena takaisin kavereidensa luokse. Minä taas istuin rähmälläni pihaton pohjalla. En osannut olla vihainen, koska tuosta on alkanut tulla Vikkanille jo paha tapa. Olen nimittäin kuullut, että on tehnyt muillekkin saman karkaamistempun, varsinkin kesällä laitumella. Varmaan Vikkan on päässyt joskus lapselta irti, joka ei ole pystynyt pitämään hevosta ja tamma on tajunnut lippunsa vapauteen. No eipä siinä muuta kuin tamma uudestaan kiinni ja talliin - tällä kertaa sain sen sisälle asti!


Vermiselli "Verna", Eevan vuokrahevonen
Saatuamme hevoset valmiiksi suunnistimme kentälle jossa nousimme sitten satulaan. Minulla oli ensin hankaluuksia jalustimien kanssa, kun Vikkanilla oli uusi satula joten en voinut käyttää samoja reikiä kuin edellisissä jalustinhihnoissa. Hetken siinä säheltäessäni pääsimme vihdoin matkaan eli peltoa kohti. Vikkanilla ja Vernalla oli ollut pari päivää vapaata, kun tunteja oli peruttu kentän huonon kunnon takia joten tammoilla oli jonkin verran virtaa. Pelto koostui isohkosta mäestä, jonka alla oli noin kentän kokoinen tasainen alue. Lunta oli vuohiseen asti eikä pelto ollut yhtään liukas joten se oli täydellinen ratsastaa!


Kävelimme rauhassa pellon kokonaisuudessaan ympäri käynnissä, jonka jälkeen jäimme pyörimään kentän kokoiselle alueelle. Emme menneet enää tässä vaiheessa peräkanaa vaan aloimme keskittyä omaan ratsastukseemme. Vikkan oli aluksi ihan kivantuntuinen, mutta mitä enemmän ravasin sitä oudommaksi se muuttui. Kohta se vain tikitti eteen päin jännittyneenä, pää pystyssä eikä myödännyt yhtään kuolaimelle. Pyysin Eevaa katsomaan Vikkania ja hän huomasikin satulan olevan aivan liian edessä. Satula on siis uusi Vikkanille ja nähtävästi epäsopiva, koska se valuu eteen lapojen päälle jolloin Vikkanista tulee jännittynyt ja avuilta pois juokseva. Niimpä tulin alas selästä ja korjasin satulan oikealle paikalle. Kiristin vyön hyvin ja nousin takaisin selkään. Vikkan tuntui heti rentoutuvan ja hakeutuikin heti kuolaimelle sekä pyöristyi. Tätä onnea ei tosin kestänyt kuin viisi minuuttia ennenkö satula oli valunut takaisin lapojen päälle. Vyötä taas ei voinut laittaa kireämmälle joten valuminen ei voinut johtua siitä. Menin Vikkanilla aika kevyesti satulaongelman takia sekä siksi, että opettaja oli sanonut tamman etujalkojen olevan arat. Vikkan on tiineenä joten jalkojen arkuus voi johtua siitäkin, kuka näistä ottaa selvää.


Eeva otti myös laukkaa Vernan kanssa ja minä taivuttelin Vikkania sillä aikaa ravissa. Tein avotaivutuksia harjoitusravissa molempiin suuntiin, jotka onnistuivat ihan hyvin. Tosin vasen oli Vikkanille vaikeampi, joka voisi myöskin kieliä satulaongelmasta. Itse en ottanut Vikkanin kanssa laukkaa, kun ohje oli tosiaan ottaa vähän kevyemmin. Päätimme ravata ison mäen pari kertaa ylös ja minä asettauduin Vikkanin kanssa peränpitäjäksi. Vikkanillahan nousi heti kierrokset, kun se pääsi menemään Vernan perässä. Häntä viuhui puolelta toisella ja sain oikeasti pidättää tammaa kun lähdimme ravilla kohti mäkeä. Noin puolessa välissä mäkeä Vikkan sitte päätti ensin nostaa laukan ja sitten pukittaa kaksi keinuhevospukkia, jotka tulivat minulla ihan puskista. En horjahtanut enkä ollut tippumassa vaan automaattisesti pidin ohjista vastaan, kun Vikkan yritti laskea päätään. Aurinko paistoi takanamme joten näin aitiopaikalta pukit Vikkanin varjosta - ja kyllä siellä joka jalka kävi ilmassa. Tuon jälkeen Vikkan kyllä laski raville, mutta tuntui hetken räjähtävältä aikapommilta kun pääsimme mäen päälle. Eihän blondihevoselle voinut kuin naureskella! Pukit olivat niin tasaisia ettei takapuoli edes irronnut satulasta.


Kävelimme takaisin mäen alle ja siellä ravasimme hetken keventäen pari ympyrää. Sitten vaan uusi yritys ja nyt oli tarkoitus ravata rennosti mäki ylös - mikä onnistuikin melkein. Nimittäin Vikkanilla ei nyt ollut mikään kiire mäkeen vaan se ravasi letkeästi ja rauhassa - kunnes olimme melkein mäen huipulla. Ehdin jo ajatella, että hyvä nyt ei tullut pukkeja kun Vikkan taas alkoi pomppia pupupomppujaan. Ja taas näin varjosta jalkojen käyvän ilmassa ja Eevakin ehti nähdä tapahtuman osittain. Taas kaksi keinutuolipukkia, joissa oli todella helppo pysyä ja eihän niille voinut olla nauramatta. Nyt pukkien jälkeen Vikkan kyllä rauhoittui heti ja olikin hengästynyt. Kävimme vielä kävelemässä pitkin ohjin koko pellon ympäri - myös mäen ylös, johon Vikkan ei sanonut mitään käynnissä vaikka kävelikin varsin reippaasti.

Lopuksi jalkauduimme kentällä ja otimme muutamia kuvia meistä ja hevosista. Mutta oli kyllä todella mahtava ratsastuskerta lumisella pellolla ja vielä auringonpaisteessa! Ei myöskään uskoisi, että minä olen ollut erittäin pukkikammoinen ihminen ja nyt vain nauroin tapaukselle. Eli kehitystä on tapahtunut!

Verna & Vikkan

Verna & Eeva




Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä Samilla maastoon, pidetään peukkuja että sää pysyy hyvänä!

Oletteko te jo päässeet ratsastamaan lumisilla pelloilla?

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

7. Aivan pimeää ratsastusta

Tänne eteläänkin on satanut lunta, joka aluksi vaikeutti myös hevosihmisten elämää - ainakin omaani. Nimittäin viime viikolla en päässyt käymään tallilla kuin maanantaina, kun hevosilla ei ollut hokkeja ja torstaina ne rokotettiin. Joten Vikkanin ja Samin vuokraus jäi viime viikolla kokonaan pois. Käytän tässä postauksessa vähän vanhempia kuvia, koska kuvaajaa on vaikeaa saada paikalle sekä en tosiaan viime viikolla käynyt juuri ollenkaan tallilla.

Erittäin pimeää ratsastusta kuten näette


Maanantai 23.10 (syyslomaviikko)

Sain vakiotunnilleni pitkästä aikaa Riian, jolla olin viimeksi mennyt pari vuotta sitten. Olin samaan aikaan innoissani, mutta toisaalta myös vähän jännitti nimittäin silloin pari vuotta sitten Riian kanssa ei mennyt ihan yhteen. Tuntui, että tamma vei minua ihan 6-0 ympäri kenttää joten päätin varautua heti pahimpaan. No heti kun pääsin Riian satulaan pystyin jo tuntemaan ettei Riia ollut enää samanlainen kuin pari kolme vuotta sitten. Se lähti liikkeelle pienillä avuilla ja kuunteli istuntaa todella hyvin! Riialla oli hackamorekuolain, jossa taas oli oma opettelunsa mutta se ei lopulta hirveästi eronnut tavallisesta kuolaimesta.

Ensimmäiset 15 minuuttia menikin ihan vain tutustuessa hevoseen ja opettelemalla, että miten Riia oikein toimi. Olin todella positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon Riia oli muuttunut viime kerrasta koska nyt tamma ei kiireillyt mihinkään vaan kuunteli jokaista apua. Aluksi olin ylivarovainen hackamoren kanssa ja opettaja tulikin kädestä pitäen näyttämään ettei se hevonen kuole siihen, että taivutan sitä ihan kunnolla. Tämän hoksattuani Riiakin alkoi taipumaan rehellisesti eikä vain oikonut kulmat suorana.

Kyllä siinä on minä ja Riia
Kentällä oli sen verran pehmeä, että pystyimme laukkaamaan vain toisessa päädyssä ympyrällä. Opettaja kutsui meistä jokaisen yksi kerrallaan vuorollaan ja minä olin Riian kanssa kolmantena. Vasempaan kierrokseen Riia nosti todella nätisti ja ylläpiti laukkaa ilman minun painostusta ihan omalla moottorillaan. Itse pystyin keskittymään laukassa istumiseen, mikä on yhä se hankala juttu. Olen hoksannut sen, että minun vain täytyy uskaltaa rentoutua kokonaan ja istua syvälle satulaan pitäen kantapäät alhaalla sekä myötäillen lantiolla laukan liikettä. Kuulostaa helpolta vai mitä? Jostain syystä se ei ole minulle! :D Laukkasimme tosiaan n. 4-5 kierrosta ympyrällä per suunta.
Oikeaan kierrokseen Riia varmaankin innostui hiukan, koska nostaessani laukan se syöksyi pupulaukkaa puoli kierrosta ennenkö rauhoittui ja suostui laukkaamaan nätisti. Itse en edes ehtinyt tajuta, että mitäs tapahtui vaan roikuin kiltisti menossa mukana. Tämän jälkeen tosin itselle rentoutuminen oli vaikeampaa kuin toiseen suuntaan, koska Riia tuntui tikittävältä aikapommilta vaikkei sillä enää ollut mitään ajatusta rallitella.



Tunnin jälkeen kuitenkin oli tosi hyvä fiilis, koska Riia oli ihan erilainen kuin viimeksi mennessäni sillä. Siitä oli tullut paljon osaavampi ja sillä oli oikeasti miellyttävä ratsastaa. Itsellä on vielä paljon korjattavaa istunnassa sekä ihan perusjutuissakin, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee!




Maanantai 30.10

Toissapäivänä tuli ihan kunnolla lunta eikä tuulestakaan ollut puutetta. Sain tunnille ratsuksi Samin, joka oli mukava yllätys kun en ruunalla ole paljoa tunneilla päässyt menemään. Sami oli jo tunnilla valmiiksi joten autoin ystävääni Eevaa laittamaan Riia valmiiksi. Kaikilla oli jotenkin rento päivä ja vitsailtiin ja naureskeltiinkin ihan huolella muiden tuntilaisten kanssa ennenkö oli aika lähteä kentälle. Lunta tosiaan tuli melkeen vaakasuunnassa eikä toiseen kierrokseen veinannut nähdä yhtään mitään. Sami ei onneksi lumeasta tai pienestä myrskystä hätkähdä joten nousin levollisin mielin irlannincobin selkään.

Lisbeth & Eerika
Kenttä oli pehmeä, jota täytti lumikerros joten pääosin työskentelimme käynnissä ja ravissa. Päätehtävänä oli koko tunnin ajan avotaivutukset molempiin suuntiin pitkillä sivuilla. Ensin käynnissä ja lopulta ravissa. Sami on minulle vielä sen verran uusi tuttavuus, että pääsin tuolla tunnilla oikeasti ruunan pään sisälle ja ymmärsin että miten se toimi. Sami oli todella herkkä suustaan ja muutenkin avuille joten sain opetella pehmeään käteen sekä muihin apuihin. Aluksi Sami kulki pää korkeuksissa koska itselläni oli tosiaan liian kova käsi, mutta kun ymmärsin pehmentää otetta niin Samikin hakeutui tyytyväisenä kuolaimelle.
Ravissa oli ensin vaikeampi saada Samia taipumaan rehellisesti, koska ruunalla on aivan hirveä ravi. Siis ihan oikeasti, ihan kuin menisi jollain hontelolla 170cm puoliverisellä. Mutta kyllä minä siellä jotenkin pystyin istumaan loppujenlopuksi ja harjoitteluhan tekee mestarin, vai mitä? Mutta tosiaan ravi vaikeutti tehtävää sen verran, että käteni veinasivat heilua josta taas Sami ei tykännyt yhtään jolloin se kiihdytti vauhtia ja nosti päänsä ylös. Onneksi tuli hyviäkin suorituksia - varsinkin lopussa - jolloin onnistuin löytämään rytmin ravista ja oikeasti istumaan alas satulaan.


Laukkaa emme ottaneet kuin pari nostoa kentän liukkauden vuoksi. Ensimmäinen nosto ei onnistunut, koska Samia ällötti juosta loskaisella kentällä ja nosto jäikin raviin. Toinen ja kolmas nosto taas onnistui ongelmitta ja Sami laukkasikin reippaasti koko pitkän sivun. Mutta huomasi ettei ruuna tykännyt laukkaamisesta, kun se nosteli jalkojaan sen verran korkealle. Yksi tuntilainen myös putosi laukatessa, koska hänen hevosensa päätti vetää pään alas ja pukittaa. Onneksi ei sattunut ja hän laukkasikin vielä uudestaan putoamisen jälkeen. Loppuverkka olikin vain kävelyä, koska lopetimme vähän aikaisemmin kuin normaalisti huonon sään vuoksi.

Mutta tähän loppuun on pakko sanoa, että olen aivan rakastunut Samiin ♥ Se on juuri luonteeltaan ja ratsastettavuudeltaan sellainen, jota toivon myös tulevaisuudessa oman hevoseni olevan. Samin kanssa on myös ollut helppoa löytää se "yhteinen kemia" ja ruunan kanssa tuntuu kaikki onnistuvan loppujenlopuksi.

Huomenna torstaina olenkin menossa vuokraamaan Vikkania ja tarkoitus olisi mennä maastoon, koska kenttä ei edelleen ole kehuttavassa kunnossa. Sunnuntaina Samilla olisi tarkoitus myös maastoilla, mutta niistä lisää ensi kerralla.

Kesä saisi jo tulla!

lauantai 28. lokakuuta 2017

6. Blogiesittelyssä: Elämää hevostytön kengissä

Viikko sitten lauantaina Suvi kysyi, että haluaisinko tehdä hänen kanssaan yhteistyössä blogiesittelyn, jossa esittelisimme toistemme blogit. En ollut koskaan tehnyt vastaavanlaista postausta joten tottakai vastasin myöntävästi! Ja siksi pyydänkin ettette arvioi tätä postausta kauhean kovalla kädellä. Minulla on takana kiireinen viikko joten postausta aloin suunnittelemaan vasta perjantaina, mikä ehkä sinänsä oli virhe koska postaus oli saatava jo seuraavalle päivälle valmiiksi. Mutta onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä vai mitä?

Tänään tosiaan esittelen teille blogin nimeltä Elämää hevostytön kengissä, jota kirjoittaa 20-vuotias terveysalalla opiskeleva Suvi. Hän pyrkii kuvailemaan positiivisella asenteella millaista on olla ikuinen "heppatyttö", jonka sydäntä lähellä ovat erityisesti suomenhevoset. Suvi myös omistaa kaksi pupua, Luna ja Lilja -joista kylläkin Lilja on Suvin pikkusiskon. Pupuista postaillaan myös aktiivisesti, mikä tuo mukavaa vaihtelua hevosaiheisiin postauksiin. Hevos- ja pupuaiheiden lisäksi Suvi kirjoittaa omasta elämästään, valokuvauksesta, mielipiteistään sekä mm. esittelee kuukauden suosikkejaan. Postauksien aiheet ovat siis todella laajat ja kirjavat, joka saa lukijan oikein odottamaan seuraavaa postausta: "Mistähän hän mahtaa seuraavaksi kirjoittaa?"

Suvi & Vikkan
Suvi opiskelee Hämeenlinnassa opiskeluidensa vuoksi, mutta on kotoisin Hollolasta jossa hän vierailee viikottain ja viettää suurimman osan vapaa-ajastaan mm. ratsastamassa. Minä ja Suvi käymme samalla tallilla ratsastustunneilla eli Kylä-Hentilän tallilla ja näemmekin välillä jos tuntimme ovat sattuneet samalle päivälle. Yleensä Suvin vakiotunti on lauantaisin, mutta häntä saattaa nähdä muulloinkin tallilla.



Suvi aloitti hevosharrastuksen jo lokakuussa 2010 eli seitsemän vuotta sitten. Pieni tauko tuli 2015, joka kestä puoli vuotta, mutta sen jälkeen Suvi oli taas kiinni hevosissa eikä toista taukoa näytä olevan tulossa. Suvi kiinnostui kilpailemisesta ja vuonna 2016 hän aloittikin kilpailemisen pienimuotoisesti tallin omista harjoituskilpailuista. Nyt hänelle on kertynyt kokemusta jo useista koulukilpailuista sekä estekilpailuista. Suvi toivoo pääsevänsä kilpailemaan entistä enemmän ja minä aion pitää hänelle peukkuja! Kilpakumppanina ja treenikaverina tällä hetkellä toimii suomenhevostamma Vikkan, joka onkin siihen hommaan täydellinen hevonen.


Suvi & Vikkan
Elämää hevostytön kengissä - blogissa on helppo suunnistaa ja löytää haluamansa tiedon. Esimerkiksi kaikki ratsastuskoulun hevoset on esitelty kuvien kera, samoin pupuilla on omat sivunsa sekä tietenkin Suvilla itse. Blogin maailmaa on helpompi ymmärtää ja hypätä mukaan, kun pystyy lukemaan vähän enemmän esiintyjistä blogissa. Esittelyt on kirjoitettu mielestäni todella hyvin ja monipuolisesti kuvien kera!
Blogin nimi on omaperäinen enkä itse ainakaan ole törmännyt edes lähellä olevaan nimeen. Nimi myös kertoo hyvin, mitä blogi pitää sisällään. Ulkoasu on ihanan syksyinen ja pirteä, oikein haluaa lukea lisää! Värimaailma on aika pieni, mutta sen avulla ulkoasu pysyy siistinä ja sivuilla oikeasti viihtyy pidempäänkin. Itse tykkäsin kovasti Suvin käyttämistä fonteista. Itse pienentäisin itse postausten tekstin kokoa hieman pienemmäksi ettei tunnu, että teksti hyppää silmille, varsinkin kun teksti on isompaa kuin postausten otsikot. Banneri on kivan yksinkertainen, mutta onko se jopa liian yksinkertainen? Bannerin fontti on hieman pikselöitynyt kuten kuvakin, muttei sinänsä vaikuta ulkonäköön sen koommin.


Kuvat ovat juuri sopivan kokoisia, ihanan isoja. Kuvia ei tarvitse avata erikseen, kun niitä voi tarkastella jo pelkästään postauksen sivulta. Kuvat ovat myös hyvä laatuisia, joka kertoo että kuvaukseen käytetään hyvää kameraa eikä esim. puhelinta. Suvi osaa tehdä postauksistaa mielenkiintoisia ja tavallisiakin tuntipostauksia jaksaa lukea mielenkiinnolla. Itse nimittäin syyllistyn vähän siihen, että saatan skipata tuntipostaukset kokonaan, mutta Suvi saa niistä mielenkiintoisia. Runsas kuvailu sekä kuvat tekevät postauksista helposti luettavia sekä ymmärrettäviä.


Suvi & Vikkan
Kiitos todella paljon Suville yhteistyön ehdotuksesta! Toivottavasti pääsemme tekemään vielä tulevaisuudessakin edes jonkinlaista yhteistyötä. Pidin kovasti tämän postauksen tekemisestä, vaikka aluksi jännittikin että mitähän tästä oikein tulee. Olen kuitenkin ihan suht tyytyväinen lopputulokseen ja suosittelen lämpimästi kurkkaamaan Suvin blogin puolelle!

Suvi & Muumi
Uusi banneri, Samille ja minulle esittelysivut ovat tulossa joten blogin ulkoasun remppa ei ole ohi!

lauantai 14. lokakuuta 2017

5. Kaikki, mikä on jäänyt kertomatta

Tästä on nyt ihan liian pitkä aika, kun olen viimeksi päivitellyt yhtään mitään tänne blogin puolelle - ja olen pahoillani siitä! Minulla on ollut todella kiireinen kesä ja syksy enkä pahemmin ole kerinnyt kertomaan kuulumisia instagramissakaan (käykääs seuraamassa: harjoitellenhyvaksi)

Tosiaan muutin kesällä Lahden seudulle Pohjois-Pohjanmaalta ja nyt syksyllä vielä ihan omaan asuntoon joten kiirettä on pitänyt! Ja tässähän on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Yritän nyt tehdä mahdollisimman selvän postauksen jossa koitan saada teidät ajantasalla!
Eli aloitetaan melkein alusta:
Minulla ei ollut kunnollista mahdollisuutta päästä ratsastamaan ylläpitohevoseni lähdettyä huhtikuussa. Toki kävin satunnaisesti liikuttamassa tuttujeni hevosia, mutta sellainen säännöllinen ratsastus oli jäänyt kokonaan. Nyt vasta kesäkuussa muutettuani pääsin taas käymään ratsastustunneilla säännöllisesti ja sainkin huomata, että olin todella ruosteessa! En saanut hevosta edes taivutettua tai kulkemaan suoraan, joka oli muuten aivan järkyttävä havainto. Sitkeästi yritin tsempata jokaisella tunnilla ja pientä kehitystä tapahtuikin jo kesällä. Pääsin mm. hyppäämään ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen!

Sami, 12.10.-17
Syksyn tullessa ilmottauduin lähitallille vakiotunneille ja aloin käymään säännöllisesti kerran viikossa tunneilla. Lisäksi sain alkaa vuokraamaan yhtä tallin tuntihevosta, Vikkania, kerran viikossa. Pääsin siis ratsastamaan kaksi kertaa viikossa ja siitä olikin paljon apua, kun koitin korjata ruostumistani ratsastuksen suhteen. Aluksi tuntui, että mistään ei tullut mitään enkä osannut mitään :D 

Vikkanin kanssa alkoi kuukauden vuokraamisen jälkeen löytyä yhteistä säveltä ja minäkin tunsin oppineeni enemmän. Suurin haaste oli ehkä laukassa istuminen, josta ei vain veinannut tulla yksinkertaisesti mitään, tuntui että pompin perunan lailla satulassa ja hevonenkin jännittyi. Tartuimme opettajan kanssa tähän pulmaan ja yksikseni vuokraillessa yritin myöskin kehittää istuntaani. Tänä päivänä pystyn istumaan jo laukassa paremmin, saaden hevosenkin rentoutumaan sekä myötäämään. Aloin myös käymään Vikkanin kanssa epäsäännöllisesti estevalmennuksissa, jotka osoittuivat todella hyödyllisiksi! Suurimmat virheeni olivat/ovat edelleen kantapään pitäminen liian ylhäällä hypyissä sekä hyppyyn mukaan lähteminen. Mutta pikkuhiljaa kehitystä tuntuu tapahtuvan - ainakin toivottavasti :D

Vikkan, elokuu -17
Siinäpä olikin pikakertaus ja hyvin pelkistetty versio, mitä tässä lähikuukausien aikana on tapahtunut. Minusta ratsastukseni on jo parantunut huimasti ja ollaan melkein jo siinä pisteessä missä oltiin silloin joskus ennen kuin lopetin tunneilla käymisen. Vinkkinä siis: vaikka teillä olisi ylläpitohevonen tai jopa oma hevonen, älkää lopettako tunneilla käymistä! Käykää vaikka valmennuksissa tms kunhan jossain, koska kyllä ne taidot kummasti katoavat ilman ohjaamista - nimimerkillä kokemusta on!

Lisäksi tallille muutti uusi tuntihevonen syyskuussa, irlannincob ruuna nimeltä Sami. Sami tekee tuntihommia sekä terapiaratsastusta ja onkin oikea luottohevonen. Se ei säiky mitään ja maastossakin menee mistä vain. Itse olin mennyt Samilla aiemminkin sen edellisellä tallilla pari maastoreissua ja heti ruuna oli vienyt sydämeni. Joten voitte kuvitella miten iloinen olin, kun kuulin Samin tulevan uudeksi tuntihevoseksi. Pääsin hyppäämään Samilla noin kuukausi sitten ja hyvin ruuna toimi siinäkin hommassa. Vähän jarrut veinasivat olla hukassa ajoittain, mutta se ei menoa haitannut.


Viime torstaina (12.10.-17) minulla piti olla vuokrauskerta Vikkanilla ja tultiinkin ystäväni Eevan kanssa ajoissa tallille. Tallilla opettaja sanoi, että tarvitsikin Vikkania seuraavalle alkavalle tunnille, mutta voisin ottaa Samin. No sehän kävi minulle mainiosti - varsinkin kun olimme päättäneet lähteä Eevan kanssa maastoon kahdestaan. Eeva oli ottanut mukaan kahdet heijastimet hevosille joten aloimme varustaa hevosiamme. Sami torkkui koko hoitamisen ja varustamisen ajan joten siitä nyt on vaikea kertoa sen enempää :D Sain Eevalta lainaksi heijastinliivin, joka oli kolmea kokoa liian iso minulle, mutta ajoi asiansa vaikka näyttikin aika hauskalle.

Heijastus ainakin oli kunnossa!

Maastolenkki meni kaikenkaikkiaan todella hyvin! En ole päässytkään maastoilemaan kunnolla varmaan vuoteen ja olinkin unohtanut miten rauhoittavaa ja mukavaa se onkaan - varsinkin maastovarmalla hevosella. Kävimme yhteensä 1,5h lenkin ja hevosetkin tykkäsivät kun pääsivät vähän päästelemään höyryjä. Löysimme yhden uuden reitinkin, jota aiomme käydä tutkimassa lisää ensi kerralla. Eeva meni suurimman osan reissusta kärjessä Vernalla, jotta Verna tottuisi menemään ensimmäisenä eikä säikkyisi sitten niin paljon yksinkään mentessä. Sami taas olisi halunnut koko ajan mennä kärjessä, varsinkin laukassa se yritti kunnolla kirittää Vernaa. Lisäksi Sami olisi halunnut syödä koko ajan pientareessa olevia kasveja ja jopa ohdakkeet olisivat kelvanneet vanhalle herralle.


Maaston jälkeen juotimme hevoset ja sitten ne pääsivätkin viettämään loppupäivän ihan rennosti pihatossa. Hevoset olivat hionneet jonkin verran joten laitoimme molemmille loimet päälle. Opettaja alkoikin jo tehdä iltatallia ja autoimme jakamalla hevosille heiniä, hakemalla pari hevosta sisään sekä auttamalla opettajaa puhdistamaan yhden hevosen haavan.
Kysyin myös Samin vuokraamisesta, joka onnistui! Joten nyt vuokraan Vikkania sekä Samia, molempia kerran viikossa, torstaisin ja sunnuntaisin. Olen ihan haltioissani! ♥ Ja on ihan uskomatonta, että keväällä ei ollut yhtään hevosta liikutettavana ja nyt niitä onkin kaksi. Tästä onkin hyvä jatkaa ja katsoa miten hommat alkavat sujumaan!


Jotenkin tuntuu ihan hassulta kirjoittaa tänne näin pitkän ajan jälkeen ja pahoittelen jos teksti tuntuu tönköltä lukea :D Mutta eiköhän siihen rytmiin taas pääse kiinni, kun alan taas postailemaan ihan aktiivisesti - nyt kun on aihettakin! Mutta tässä nyt taisi olla kaikki tällä kertaa, seuraavaan postaukseen!

lauantai 24. kesäkuuta 2017

4. Kohti esteitä - ja niiden yli!

Jotain suurenmoista ja mullistavaa on tapahtunut! Nimittäin minä pääsin hyppäämään esteitä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen! Kyllä, en ole hypännyt minkäänlaisia esteitä kolmeen vuoteen - vain mennyt pari kertaa puomitehtäviä. Miksi? No siksi ettei ole ollut mahdollisuutta ratsastuskoulussa tai on puuttunut sopiva hevonen, jolla hypätä.

Mutta ihme tapahtui, kun menimme kaverini Eevan kanssa Unetun tallille tunnille ja tietenkin ohjelmassa oli estetunti. Saimme tosin tietää tunnin aiheen vasta paikan päällä joten voitte uskoa jännitykseni! Sain ratsukseni puoliveritamman nimeltä Vesta. Eeva oli aiemmin sanonut ettei itse pitänyt Vestasta yhtään eikä juuri kukaan muukaan hänen tuntemansa ihminen. Päätin kuitenkin olla kuuntelematta sen enempää varoituksia Vestan laiskuudesta vaan lähdin avoimin mielin hakemaan tammaa muiden mukana laitumelta.

Vesta oli todella rauhallinen ja kiltti hoitaa joten tykästyin siihen jo heti alussa. Minua oli varoitettu, että se saattoi näykkiä tai luimistella muttei se mitään sellaista tehnyt kertaakaan. Ehkä sillä oli vain normaalia parempi päivä? Sain varustettua Vestan nopeasti ja kohta olikin meidän vuoro mennä kentälle. Opettaja oli jo raahannut puomit ja tolpat kentälle paikoilleen.




Puolet tunnista oikeastaan meni vain opetteluun ratsastaa Vestalla. Se oli laiska kuten minulle oli kerrottu, mutta ei mielestäni mitenkään ärsyttävän laiska. Koska kun sille ei vain antanut periksi niin homma alkoi toimia ja loppuakohden Vesta jopa alkoi innostumaan esteistä. Itse olen sitäpaitsi sitä ihmistyyppiä, joka mieluummin ratsastaa laiskahkoilla tai rauhallisilla hevosilla kuin kuumahkoilla ja energisillä. Joten itse tykästyin kovastikkin Vestaan ♥

Aloitimme tunnin kävelemällä ensin pitkin ohjin ja sen jälkeen verryttelemällä kevyessä ravissa, tehden peruutuksia sekä ympyröitä. Vesta tosiaan oli alussa todella tahmea ja opettaja kävikin laittamassa minulla kannukset jalkaan, että tamma saataisiin hereille paremmin. Volteilla Vestan vauhti veinasi aina hiipua, mutta opittuani miten tammaa kannatti pyytää eteenpäin, onnistui myös tahdinkin säilyttäminen! Vestalla ei todellakaan kannattanut jäädä puristamaan pohjetta vaan pienet ja selvät avut olivat paras ratkaisu. Lisäksi käden piti pysyä vakaana. Verryttelyn jälkeen aloimme tulemaan puomitehtävää ravissa ja sen jälkeen laukassa. Ravissa Vesta suoriutui ongelmitta, mutta laukatessa minulla oli aluksi hankaluuksia pitää laukkaa yllä, koska en uskaltanut käskeä Vestaa kunnolla, mutta lopputunnista tämäkin korjaantui.


Eeva ja Pauli-poni


Harmillisen sumea laatu :/
Tässä vaiheessa tuntia sitten kävi sellainen iso miinus, että alkoi satamaan. Eli kuvat muuttuivat sumeiksi tai niitä ei voinut ottaa enää ollenkaan joten kaikki postauksen kuvat on alkutunnista. Onneksi yksi hyppy tuli tallennettua kameralle joten todistusaineistoa on! Mutta tosiaan opettaja nosti neljästä puomista kaksi esteiksi ja tulimme sarjan laukassa. Sen jälkeen rata aina kasvoi yhdellä esteellä ja lopulta hyppäsimme yhteensä kolme estettä, joista yksi oli tämä puomisarja. Vesta kielsi muistaakseni kolme kertaa, kun esteiden koko alkoi kasvaa tamman mielestä liian suureksi joten tyydyimme pysyttelemään siinä 50-60cm jotka sopivat minulle kyllä hyvin tauon jälkeen! Kun rata alkoi kasvaa pidemmäksi, aloin itsekkin uskaltaa käskeä Vestaa enemmän eteen ja silloin sekin alkoi innostua enemmän.


Jos sade ei olisi yllättänyt niin hyppykuviakin olisi tullut enemmän, mutta näillä mennään mitä on! Ja olen itse niin innoissani, että pääsin vihdoin hyppäämään, koska olen aina rakastanut esteitä ja ihan harmittaakin, kun en ole niitä vuosiin päässyt kokemaan. Onneksi nyt muuttoni ansiosta pääsen taas hyppäämään säännöllisesti ja muutenkin ratsastamaan! Mikä taas tietää aktiivista blogin pitoa sekä postauksia ♥

Väsynyt Vesta tunnin jälkeen

Tähän loppuun vielä pieni selitys, miksi en ole postaillut tänne blogin puolelle yhtikäs mitään. En vain yksinkertaisesti ole ollut tekemisissä hevosten kanssa ylläpitohevoseni lähdön jälkeen. Asuin Pohjois-Suomessa jossa ei hirveästi ole mahdollisuuksia harrastaa - varsinkin jos asuu samanlaisessa pikkukylässä missä minä asuin! Niimpä tässä parin kolmen kuukauden aikana olen vain käynyt pari kertaa ajamassa entisen naapurini shetlanninponilla ja niistä kerroista löytyykin materiaalia instagramista: harjoitellenhyvaksi . Mutta nyt riittää tyhjänpäiväinen höpöttely, seuraavaan postaukseen!